Melankolisia kirjoituksia elämästä ja ajattomista ajatuksista
Jokaisesta meistä löytyy pieni palanen synkkyyttä. Toiset päättävät piilottaa sen sydämen synkimpiin saloihin, toiset hyväksyvät sen osana ihmisyyttä ja imevät siitä inspiraatiota.
Elämä kulkee, kello tikittää
Joskus sitä unohtaa, mikä todella merkitsee matkatessa elämän mutkikkaalla polulla. Ajan jatkumo on loputon, ja ihminen osa elämän katkeamatonta sarjaa. Syntymä, kuolema ja elämä ovat merkittävä osa tätä kaikkea. Jonkin vanhan on väistyttävä, että jokin uusi pääsee kukoistamaan. Niin se on aina ollut. Me synnymme, elämme ja lopulta kuolemme, niin menee luonnonlaki. Mutta kaikista tärkeintä on se, miten me elämme.
Inspiroivaa
Elämä on inspiroivaa. Kaikki sen ylä- ja
alamäet, onnistumiset ja epäonnistumiset. Vaikka elämä ei aina ole kaunista, se on silti ihmeellistä. Kaatuessa noustaan ylös ja pudotessa varmistetaan, että joku on ottamassa vastaan. Milloin viimeksi olet todella ollut elossa?
Haikeaa
Elämä on haikeaa. Raskas taakka painaa selkää ylämäkeen kulkiessa. Jokainen hetki on ohimenevä, ohikiitävä. Kuin tähdenlento. Hetken yötaivas on niin kaunis, kunnes aamu sarastaa ja tähdet katoavat. Toisaalta myös auringonnousu voi olla jotain niin kaunista. Joskus päättyy päivä ja joskus loppuu yö. Viimeisten tähtien haihtuessa horisonttiin, ja aamuauringon noustessa vielä viimeisen kerran toivottamaan päivän tervetulleeksi, voi huokaista syvään ja todeta eläneensä.
Matka
Elämä on matka. Se on kuin maailmanympärysmatka, jossa kohdataan jokainen este ja hidaste, tutkitaan jokainen käänne ja umpikuja. Elämä on huvimatka, jossa saa nauraa, iloita ja olla onnellinen. Lomamatka, jolla saa rentoutua yhdessä läheisten kanssa. Työmatka, jossa opitaan ja tehdään työtä jonkin tärkeän puolesta. Elämä on tutkimusmatka omaan sisimpään.
Kenen elämää sinä elät?
Lattialankut
Metsässä on mökki. Se on ollut siellä jo kauan, minkä voi päätellä sen kuluneesta perusrakenteesta ja lahonneista seinälaudoista. Seinien heikkoutta piilottelevan, kulahtaneen ja repeilevän tapetin kuviot peittää puun pintaa hiljalleen hajottava home. Elämää siinä mökissä ei ole nähty vuosikymmeniin.
Harva tietää autiosta mökistä. Vanhat puut peittävät sen suojiinsa ja vanhin tammista syrjäisen soratien varressa kuiskaa sen tarinaa tuulessa. Ruostunut katuvalo välkkyy yön synkkyydessä, kaamoskuun iltojen hämärtyessä. Pihaa kiertää matala muuri, jonka kivillä kiemurtelee kulahtanut köynnös. Mökin kivijalan kätköissä sihisee jalaton matelija, myrkyllinen kyy. Hajonnut myrskylyhty makaa maatuvien lehtien peitossa, ääneti odottaen haihtuvansa maan happamaan multaan, viimeiseen hautaansa.
Jos löydät tämän mökin ja astut sisään sen natisevasta ovesta, kuuntele hetki hiljaa. Rannasta, vanhojen puiden ja tiheän kaislikon takaa, kuulet aaltojen lyövän rantakiviin ja kalalokin kirkuvan kauempana luodolla. Jos kuuntelet tarkkaan, voit kuulla mökin seinän sisällä rapistelevan hiiren ja kattopellin kolahtelun tuulessa. Vanha oksa raapii hiljaa kynsillään ikkunaa. Vino oksa on tukeva, ja se on kestänyt vuosien myrskyt ja tuulen. Sille on aikoinaan leppälintu rakentanut pesän, mutta tyhjäksi se on jäänyt, sillä kuoleman läsnä ei viihdy maallinen sielu.
Kun kuuntelet vielä tarkemmin, voit kuulla lahonneiden lattialankkujen alta, kuinka omistaja yrittää kynsillään kaivautua multaisesta kuopastaan, vielä kerran häätämään tunkeilijan kotoaan.
Elotonta elämää
Elämää löytyy yllättävistäkin paikoista.
Jokin niin vanha ja unohdettu, kuin hylätty mökki keskellä metsää,
antaa elinpaikan seinän sisällä rapisteleville hiirille, pesän rakentaneille linnuille ja kyylle kivijalastaan sukupolvien ajan. Mökin ympäröi elämä, elollinen luonto. Siinä mökissä elävät myös vuosien muistot ja tarinat.
“Elämälle on löydettävä tarkoitus juuri siitä ilmeisestä syystä, ettei sillä ole tarkoitusta.“
Henry Miller